Ekologinen hautaus

Tänä päivänä ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita luonnonmukaisesti tuotetuista ja ekologisista tuotteista. Järkevästi lähellä tuotettu ja paikallisista raaka-aineista valmistettu kotimainen tuote tuottaa myös oikeasti pienen hiilijalanjäljen. Hautaustoimistomme kautta voimme tarjota teille myös kokonaisvaltaisesti ekologisen hautauspalvelun. Kotimaisesta arkkuvalikoimastamme löytyy erityisesti ekologisuutta korostava SHT-tukun Eko-arkku-tuoteperhe.

Paikallista hautaustoimistoa käytettäessä vainajien siirtomatkat jäävät myös yleisesti lyhyiksi. 

Vastuullista valmistusta jo vuodesta 1955

SHT-Tukku on hautausalan merkittävin kotimainen valmistaja ja myös merkittävä suomalaisten työllistäjä. Punkalaitumen tehtaallamme työskentelee yli 70 puuseppää ja verhoilijaa, jotka tekevät suomalaisille viimeisiä leposijoja turvallisista kotimaisista raaka-aineista. Yhtiöllä on myös muuta liiketoimintaa ja kaiken kaikkiaan työllistämme n. 135 henkeä.

Olemme ylpeitä siitä, että olemme pystyneet säilyttämään Suomessa nämä työpaikat ja siitä, että voimme olla omalta osaltamme ylläpitämässä suomalaista hyvinvointia. Olemme ylpeitä myös siitä, että jalostamme suomalaista puuta korkealuokkaisiksi tuotteiksi suomalaisille. Mielestämme jokainen suomalainen ansaitsee viimeiselle matkalleen kotimaisen leposijan. Siksi tuotevalikoimamme on niin laaja, että siitä löytyy jokaiselle sopiva persoonallinen vaihtoehto.

Olemme tehneet vuosikymmeniä merkittävää kehitystyötä arkkujen ja hautauksen kehittämiseksi ympäristöystävällisemmäksi. Tuotteissamme käytetyt materiaalit maatuvat maahautauksessa ja palavat puhtaasti ja ongelmitta polttohautauksessa.

Yrityksemme SHT-Tukku Oy aloitti ensimmäisen Eko-arkuksi nimetyn arkun tuotannon ja markkinoinnin jo 1990-luvun alussa. Tuote on tänään valikoimissamme laajana tuoteperheenä, jonka jokainen materiaali ja pintakäsittelyaine on huolellisesti valittu juuri tarkoitukseensa sopivaksi ja ympäristökysymykset huomioon ottaen.

Puurungon valmistavat suomalaiset puuseppämme perinteisellä puusepäntekniikalla ja pintakäsittely on tehty luonnonvahalla. Sisustusmateriaalit ovat luonnonkuiduista valmistettuja kankaita ja pedin pehmikkeenä on suomalaisesta puusta höylätty lastuvilla.


SHT-Tukku Oy:n tuotteet täyttävät Suomen Hautaustoiminnan Keskusliiton materiaalisuositukset kautta linjan. Joissakin kohdissa olemme valinneet vielä suosituksia tiukemman linjan ympäristöasioissa. Esimerkiksi pohjamuovina käytämme maatuvaa biokalvoa, ja olemme sertifioineet oman puutavaranhankintamme täyttämään PEFC-järjestelmän vaatimukset. Tämä tarkoittaa, että käyttämämme kotimainen puu ja puupohjaiset levyt ovat peräisin puutavarasta, joka tulee kestävällä tavalla hoidetuista metsistä. Näin haluamme varmistaa, että emme käytä raaka-ainetta, jonka alkuperää emme tunne ja joka saattaisi olla peräisin suojelumetsistä tai luontoarvoiltaan korvaamattomista kohteista.

Varustamme valmistamamme laadukkaat kotimaiset arkut ja uurnat alkuperätunnuksellamme, joka kertoo niiden alkuperästä, materiaalien ympäristöystävällisyydestä, turvallisuudesta ja laadusta. Puuseppämme ja verhoilijamme valmistavat ne ammattiylpeydellä laadukkaista raaka-aineista, joista suurin osa tulee läheltä – suomalaisesta luonnosta.


Hannu Lehtonen
SHT-Tukku